Täydellinen terapia kaikille normaaleille

Me normaalit

1.10.2021
Jonna Närhi
Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti, seksologi, NLP-valmentaja, Mindfulness-ohjaaja 

Jokainen meistä on normaali. Meillä on normaali lapsuus. Olemme oppineet normaalit tavat ajatella, normaalin vuorovaikutuksen ja normaalin tavan olla.

Kaikki meidän uskomuksemme ovat täysin normaaleja – meidän omia normaalejamme! Nämä normaalit ovat samalla kokoelma selviytymiskeinoja. Olemme kehittäneet omat normaalimme persoonallisuutemme ympärille, vastaamaan siihen miten vuorovaikutamme maailman kanssa.

Toisinaan normaalien asioiden kanssa käy niin, että omat normaalimme eivät enää palvelekaan meitä parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Ympäristömme muuttuu, mutta oletko sinä muuttunut?

Lapsena opittu kiltteys saakin jäämään jalkoihin. Suuren äänen pitäminen ei saakaan kumppanissa ja lapsissa toivottua lopputulosta aikaan.

Huomaatkin olevasi edelleen pelokas lapsi, vaikka sinun pitäisi vastata aikuisuuden haasteisiin.

Kuulen usein terapiavastaanotollani ihmisten pohtivan omaa epävarmuuttaan siitä, että riittävätkö he tai ovatko he tarpeeksi hyviä.

Usko pois, olet jo nyt täydellinen.

Sinussa on kaikki. Jos vain haluat oppia, niin saat myös täydellisyyden esiin itsestäsi.

Suurin rajoittava tekijä kehityksen tiellä olemme me itse. Oma päämme. Omat rajoituksemme. Se miten käytämme päätämme.

Se miten jätämme käyttämättä päätämme.

Onneksi, jos vain haluamme, voimme omaksua uusia työkaluja, joiden avulla kehitymme. Saamme uutta perspektiiviä.

Kyse on asenteesta. Asenne ratkaisee.

Mikäli olet jo täydellinen ja valmis, sinun on vaikea kehittyä, kun ei ole kehittämistä.

Sen sijaan, jos olet epäperfektionisti ja hyväksyt sen, että koko elämä on opintomatka, niin omaksut helpommin myös uusia tapoja, jotka auttavat sinua uudessa tilanteessa.

Oma asenteemme ratkaisee. Oman asenteemme voimme myös valita.

P.S.

Tule mukaan täydelliseen terapiaan!

Täydellinen terapia

Perustin Täydellisen terapian! Se on tarkoitettu meille kaikille kehityskelpoisille yksilöille, jotka haluavat omaksua uusia työkaluja.

Mikä parasta, sinne on vapaa pääsy, kun vain kerrot mihin osoitteeseen haluat harjoitusten linkit.

Täydellisessä terapiassa käymme läpi vuorovaikutukseen, parisuhteeseen ja itsetuntoon liittyviä teemoja konkreettisten harjoitusten kautta.

Ensimmäisessä osassa opetan mindfulness-harjoituksen, joka on kuin taikatemppu! Harjoituksen avulla voimme pelkällä hipaisulla palauttaa ankkuroidun ihanan tunnetilan itsellemme.

Harjoitus auttaa kohtaamaan minkä tahansa tilanteen, kun tarvitset lämpöä ja rohkaisua negatiivisten tunteiden tilalle.

Saat ensimmäisen osan linkin sähköpostiisi heti, kun liityt mukaan!

Kirjoita sähköpostisi alle ja minä lähetän sinulle harjoituksen!

Jonna

Täyttämällä tietosi hyväksyt tietosuojakäytäntömme.

Sähköpostilistaltamme voit poistua koska tahansa.

Heräsikö ajatuksia? Kerro se meille!

3 + 5 =