Intohimohuoltamon tehtävänä on auttaa ihmisiä parantamaan ihmissuhteitaan, seksielämäänsä ja itsetuntemustaan. Tälle matkalle tarjoamme työkaluja, keskusteluapua ja näkemyksiä.
Kehityksen voima on sinussa.
Jonna Närhi
050 305 2629
jonna@intohimohuoltamo.fi
Olen yrittäjä, puhuja, parisuhde- ja seksuaaliterapeutti ja seksologi. Lisäksi olen kouluttautunut mm. NLP-valmentajaksi (neurolingvistinen ohjelmointi on toimintamalli, jonka avulla muutetaan ajattelutapaa, jotta voidaan toimia eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla). Valmentamisen, kouluttamisen ja terapiapalveluiden lisäksi olet saattanut lukea parisuhteeseen- ja seksiin liittyviä asiantuntijahaastatteluitani eri medioista (mm. Ilta-Sanomat, Iltalehti, Me Naiset).
Yksi tärkeimmistä taidoistani on kyky kertoa asioista selkeästi ja inspiroivasti niin, että siitä saa konkreettisia työkaluja asioiden työstämiseen, kuin myös innostuksen niiden toteuttamiseen. Parhaassa tapauksessa työni ennaltaehkäisee suurempia ongelmia.
Aina en ole elämässä päässyt helpoimmalla. Suurin menetykseni on ollut kahden lapseni menettäminen perinnölliseen sairauteen. Lasten kuolemat saivat elämänarvoni hieman toisenlaisiksi ja halusin tehdä työtä, joka on merkityksellisempää ja jossa voin auttaa muita. Haluan myös kertoa ihmisille, että vaikka kaikki menisi päin helvettiä, tulee elämässä silti uusia sivuja – tänä päivänä tunnen tekeväni merkityksellistä työtä ja saan olla myös kolmen eläväisen lapsen äiti.
Hyvät kommunikaatiotaidot eivät rajoitu parisuhteeseen, vaan täysin samat lainalaisuudet ovat käytössä joka ikisessä ihmissuhteessa. Hyvät kommunikaatiotaidot ovat myös yksinkertaisempia, kuin yleensä kuvittelemme. Ihmissuhdetaidot ovat myös täysin opeteltavissa olevia asioita.
JONNA SUOSITTELEE! Mikäli olet kiinnostunut kehittämään vuorovaikutustaitojasi, suosittelen aloittamaan laatimastani Positiivisen vuorovaikutuksen -verkkokurssista. Positiivinen vuorovaikutus -verkkokurssi sopii lähtötasoltaan kaiken tasoisille vuorovaikuttajille. Pakettiin kuuluu yli 60 osaa, joiden avulla kuka vain voi kehittää vaikuttavat vuorovaikutustaidot!
Kurssin avulla kehität omaa vaikutusvaltaasi, viehätysvoimaasi ja saat myös työkalut hankalista vuorovaikutustilanteista selviämiseen.
Eliel Arkki
044 745 2183
eliel@intohimohuoltamo.fi
Tervehdys, olen Eliel. Minulla on pitkä ura markkinoinnin ja viestinnän parissa, sekä yrittäjänä. Olen myös sertifioitu NLP-ohjaaja. Teen paljon sisällöntuotantoa Intohimohuoltamon valmennuksiin ja koulutuksiin, jotta tarjontamme on mielenkiintoista ja samalla hyödyllistä. Valmennan myös viestinnästä, rohkeudesta ja vuorovaikutuksesta. Tapaamme myös seminaareissa, joissa toimin Jonnan sidekickinä ja pidän huolen siitä että saamme päiviin myös miesnäkökulmaa.
Me Intohimohuoltamolla jaamme työkaluja vuorovaikutuksen, parisuhteen ja seksielämän kehittämiseen. Läheisissä ihmissuhteissa olemme samassa veneessä, joten koulutuksissamme emme etsi syyllisiä, vaan haluamme viedä asioita eteenpäin kehittämällä keskinäistä ymmärrystä ja kommunikaatiotaitoja. Jaamme täydennystä työkalupakkiinne ja ajatteluunne. Siitä pystytte jatkamaan matkaa kevyemmin kohti suurempia tavoitteita.
ELIEL SUOSITTELEE! Mikäli haluat parantaa parisuhteesi laatua ja teidän keskinäistä ymmärrystä, ota haaste vastaan ja hyppää mukaan suositulle 3 PÄIVÄN PARISUHDEHAASTEESEEN. Parisuhdehaaste ei ole kallis, se on hauska käydä ja sen avulla pääset nopeasti päivittämään parisuhteesi tahtotilan tähän päivään – vain kolmessa päivässä!
Arvomme
Vastuullisuus
Tarjoamme tutkittua tietoa ja työkaluja. Kaikkien materiaaliemme laatimisessa ovat mukana ammattilaiset, joilla on asianmukainen koulutus. Teemme tätä täydellä sydämellämme. Mikäli emme ole jostain syystä paras apu teille, pyrimme neuvomaan teidät parhaan tuen piiriin.
Elämyksellisyys
Paketoimme tapahtumamme ja valmennuksemme niin, että jaksat pysyä mukana alusta loppuun. Valmennuksemme ovat hyödyllisyyden lisäksi myös viihdyttäviä. Valmennuksissamme pääset kokeilemaan ajattelua avartavia harjoituksia turvallisessa ympäristössä. Positiivisuuden kautta pystymme kääntämään myös haasteet voimavaroiksi ja tavoitteiksi. Haluamme tuoda esiin parhaan version sinusta itsestäsi.
Puhuttelevuus
Tarjoamme idean ja työkalut uudenlaiseen rakentavaan ajatteluun. Oivallutamme avaamalla myös asioiden syitä ja taustoja. Olemme selkeitä. Tuemme teitä matkan varrella. Muutoksen voima löytyy sinusta. Meidän kanssamme joudut haastamaan itseäsi ja kyseenalaistamaan toimintamallejasi sekä ajatteluasi. Lopulta se palkitsee, sillä ainut tapa saavuttaa tavoitteensa on tulla myös itse mukaan muutokseen.
Palvelemme luottamuksella
Meidät tavoittaa palvelunumerostamme 050 305 2629.
Vastaanottomme sijaitsee Lahdessa kävelymatkan päässä Matkakeskuksesta Ajanvarauksen voit tehdä koska tahansa kalenteristamme. Jos sinulla on kysyttävää voit myös soittaa tai laittaa viestiä.
Vastaanotto (vain ajanvarauksella):
Askonkatu 9
15100 Lahti
Asiakaspalvelu:
050 305 2629 (myös WhatsApp)
info@intohimohuoltamo.fi
Muut sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi@intohimohuoltamo.fi