Irti surusta 1, Syyllisyys - Särkyneiden sydänten klubi

Resilienssi, mahdottomastakin voi selvitä

28.7.2021 | Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti, seksologi Jonna Närhi

Kukaan meistä ei selviä elämästä kuivin jaloin. Väistämättäkin koemme elämässä menetyksiä.

Se on täysin yksilöllistä, minkälaisia haavoja saamme vastoinkäymisistä.

Resilienssi tarkoittaa psyykkistä palautumiskykyä. Kokemuksesta voin kertoa, että resilienssi kehittyy usein pakon edessä.

Tiedättekö, usein ajattelemme, että emme voisi selvitä jostain tilanteesta, mutta jos pahin tapahtuu, niin ihminen pyrkii luontaisesti sopeutumaan suurimmankin kuilun edessä. Jos emme pääse yli, mielemme lähtee kehittämään kiertoreittiä. Toisin sanoen sopeudumme siihen, että jokin asia elämässämme ei mennyt kuten halusimme ja hyväksymme sen osaksi vallitsevaa todellisuutta.

Toisinaan suru, pettymys, syyllisyys ja viha jäävät hallitsemaan elämää. Kaikki nämä tummat tunteet ovat samaa heimoa, joiden seurauksena syntyy katkera ihminen. Kenenkään omassa elämässä ei voi olla pahempaa kohtaloa, kuin elää katkeraa elämää.

 

Katkeruus estää elämästä täyttä elämää

Katkeruudessa palaamme kerta toisensa jälkeen tapahtumaan, joka kaventaa oman näkemyksemme tulevaisuudesta.

Mikäli juutumme negatiivisuuden pyörteeseen, eikä elämä tunnu jatkuvan, niin jotain on tehtävä. Tulessa makaamisen sijaan meidän on matkattava tulessa. Ei hampaat irvessä, vaan löytämällä oikeat työkalut. Eteenpäin mentäessä liekit helpottavat, kun negatiivisista tunteista uskaltaa päästää irti.

Lopultahan viha ja katkeruus on sitä, että emme hyväksy sitä mitä meille on tapahtunut.

Meidän ei tule pyyhkiä elämämme tapahtumia pois, vaan hyväksyä ne.

Itse olen menettänyt kaksi lastani perinnölliseen sairauteen ja tiedän ettei surua pidä piilottaa ja myös sen, että suru on prosessi. Traumaattisten, ikävien ja epäreiluilta tuntuvien tapahtumien jälkeen surun muodon on muututtava.

 

Syyllisyydestä selviäminen

Yksi surun muodoista on syyllisyys. Menetys ja hylkääminen ovat tuskallisia kokemuksia. Ihminen tarvitsee yhteyden muihin ihmisiin, se on yksi perustarpeistamme. Mikäli vaikkapa tärkeä kiintymyssuhde riistetään meiltä, joudumme tekemään töitä päästäksemme tästä yli.

Syyllisyys on myrkkyä. Kulttuurimme opettaa syyllisyyttä, kuin se olisi asia, jonka avulla maailma parantuisi. Toki peiliin katsominen toisinaan on terveellistä itsensä kehittämisen kannalta, mutta syyllisyyteen jääminen ei kehitä yhtäkään ominaisuuttamme tai taitoamme paremmaksi, eikä tee meistä parempaa ihmistä.

Mikäli elät ratkaisemattomassa syyllisyyden tunteessa, niin se vaatii toimia – sinulta itseltäsi.

Voit tuntea, ettet ole pyytänyt riittävästi anteeksi, tai ansaitse omaa elämääsi. Tunteesi laahaavat jäljessä, joten päivitä ne tähän päivään ja tähän hetkeen. Sinun on elettävä vallitsevaa todellisuutta, se on aivan eri asia, kuin eilinen.

Elämä jatkuu maailmassa, joten pyri jatkamaan myös omaa elämääsi.

Monissa epäterveissä ihmissuhteissa syyllisyyden tunne on käännetty nurinpäin. Toisen osapuolen rooli on pyytää anteeksi ja kuunnella listoja vääryyksistä, joita hän on tehnyt. Mikäli syyllisyyden tunteesi on toisen ihmisen aiheuttamaa, niin pyri ottamaan etäisyyttä tähän ihmiseen ja etsimään terveempiä, kannustavia ihmissuhteita elämääsi.

Mikäli tunnet, että sinä olet aidosti tehnyt vääryyttä muita kohtaan teoillasi, joista he ovat joutuneet kärsimään, niin pyydä anteeksi vilpittömästi. Se riittää, että teet asian niin hyvin kuin vain osaat. Lunasta luottamuksesi teoilla, oppimalla virheistäsi.

Jätä asia siihen. Anna toiselle osapuolelle valta valita itse mitä hän tekee anteeksipyynnölläsi.

Lopuksi vielä kaikkein tärkein. Kaikki lähtee meistä itsestämme, niin syyllisyys, kuin vapautuminenkin siitä. Älä ulkoista armollisuutta itseäsi kohtaan muille.

Kun olet tehnyt sen minkä voit – anna anteeksi itsellesi!

Kukaan meistä ei tule tekemään täydellistä suoritusta. Lopulta on meidän oma valintamme, että haluammeko elää täyttä elämää.

Heräsikö ajatuksia? Kerro se meille!

9 + 4 =