Mitä on Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssi

Rohkeasti rakkaudessa menetelmämme on todettu erittäin tehokkaaksi. Kaikki kurssille osallistujat ovat olleet sitä mieltä, että kurssi on ollut hyödyllinen heille itselleen ja yhdeksän kymmenestä on kokenut kurssin kehittäneen heidän olemassa olevaa parisuhdetta parempaan suuntaan.

14.10.2020 | Jonna Närhi

Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssin ilmoittautuminen on auki. Aloitamme seuraavan kurssin maanantaina 26.10.2020. Kurssi kehittyy oman itsetuntemuksen kautta rakentamaan paremman kommunikaation parisuhteeseen. Kurssilla emme etsi syyllisiä, vaan lisäämme työkalupakkia asioiden läpikäymiseen.

Kurssille osallistujien taustat ovat olleet hyvin moninaisia. Osa pareista on ollut vuosikymmenet yhdessä ja he ovat halunneet ratkaista juuttuneet ristiriidat. Toiset kurssilaiset ovat vasta alkaneet tapailemaan ja halunneet toimia paremmin, kun aikaisemmissa suhteissaan. Toiset ovat tulleet Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssille siinä vaiheessa, kun suhde on jo telakalla ja kurssi on ollut viimeinen kortti, joka on käännetty.

Osa on aloittanut kurssin yksin ja kerryttänyt omaa työkalupakkiaan ensin, kohdatakseen parisuhteen ristiriidat.

Oli lähtötaso- ja tilanne mikä tahansa, kyselymme mukaan kaikki kurssilla olijat ovat kokeneet kurssin hyödylliseksi.

Itse elän suur- ja uusperheessä, enkä ole aina päässyt helpoimman kautta elämässä. Suurin tragediani on ollut kahden lapseni kuolema perinnölliseen sairauteen. Olen kokenut myös onnettoman parisuhteen, joka kärsi suurista kommunikaatio-ongelmista, jossa kumpikaan ei ymmärtänyt kumpaakaan. Olen kuitenkin suostunut ottamaan oppia vastaan ja nähnyt oman elämäni muuttuvan, onnettomuudesta onneksi. Kaikkein vaikeimmistakin asioista voi päästä eteenpäin, elämän ei tarvitse pysähtyä ongelmiin.

Lopulta elämässä ei ole epäonnistumisia, on vain tapahtumia, joihin voimme harjoitella itse asennoitumaan. En väitä, etteikö minuakin satu edelleen vastoinkäymiset, mutta pidemmällä tähtäimellä aivan kaikesta pääsee eteenpäin, kun muistaa seuraavan lauseen. 

Onnistun tai opin!

Nykyisin elämäni täyttää kolmen eläväisen lapsen lisäksi bonuslapset ja koen eläväni unelmieni parisuhteessa – koska meillä on työkalut suhteen ylläpitämiseen ja ristiriitojen selvittämiseen! Elän kuin opetan ja toivon näkeväni myös sinut Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssilla.

Siellä jaan samat työkalut, joiden pohjalle olen rakentanut nykyisen elämäni, johon kuuluu toisiaan tukeva parisuhde, kyky käsitellä omat tunteensa ja rakentava kommunikaatio. 

 

Mitä Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssi tarjoaa?
  • Paremman kommunikaation parisuhteesi.
  • Paremman ymmärryksen toisianne kohtaan todellisten tarpeidenne kautta (todelliset tarpeenne piilevät tunteidenne takana ja ovat aivan eri asia, mitä tunteenne, jotka ovat vain reaktioita tarpeisiinne)
  • Ilmaisemaan tarpeita kumppanillenne
  • Olemaan tiimi, joka puhaltaa yhteen hiileen

 

Milloin sinun EI kannata osallistua Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekurssille
  • Jos haluat päästä kaikkein helpoimmalla. Kuten yksityisvastaanotollakin, en päästä asiakkaitani helpoimman kautta – koska silloin muutosta ei tapahdu, vaan jäämme junnaamaan samaan epämukavaan tilanteeseen minkä tähden päädyimme etsimään apua! Kurssilla joudut katsomaan myös itseäsi, sillä se on tärkein asia, johon voit itse vaikuttaa.

Rohkeasti rakkaudessa -parisuhdekursseillamme rakennamme selkeyden ja positiivisuuden kautta parempaa kommunikaatiota, yhteyttä ja itsetuntemusta. Kurssilla emme etsi syyllisiä, vaan ratkaisuja! Haastan ottamaan uusia lähestymistapoja käyttöön, muutos lähtee nimittäin juuri sinusta itsestäsi.

Rohkeasti rakkaudessa -menetelmässä vahvistamme resilienssiä, joka on kykymme selviytyä muutoksista. Kurssi on muutosmatka, jossa opettelemme itsemyötätuntoa, joustavuutta, sekä antamista ja ottamista.

Tule mukaan!

Rohkeudella,

 Jonna Närhi
Parisuhde- ja seksuaalineuvoja, seksologi